Suutariongella 13.7.2013

Edellisen onkirapon jälkeen on kalassa käyty hiljakseen - Jukka ja Mitri kävivät menestyksekkäästi karpissa, itse kiroilin Jukan ja Jarin kanssa ruutanoiden mielenliikkeitä alkavassa matalapaineessa ja Jukka teki yhden illan harharetken pois ruskeiden ystäviemme kotirannoilta jokivarteen, mutta kohdekalojen suut pysyivät visusti kiinni. Mitrin lomapäivin vähetessä uhkaavasti suunnittelimme jo korkean profiilin karppikeikkaa, mutta lopulta suuntasimme vinkin perässä suutarirannoille (kiitos asianosaiselle).

Iso suutari on ollut meille tähän asti tekemätön paikka, vaikka juuri tällä lajilla aloitimmekin varsinaisen onkimisen, joten odotus illalle oli tapissa. Suutari voisi olla tulevaisuudessa hyvä keskikesän onkilaji. Jotenkin vaan kutittelee, tälläkertaa siltä kantilta, että keskikesä ei ehkä olisi sitä hekumallisinta karpinkalastus vuodenaikaa. Suutari voisi tarjota tähän ajankohtaan rentoa puuhaa, ohuita kireinä vinkuvia onkisiimoja ja mukavaa olemista. 

Hiukan ihmettelen sitä kuinka vähän harrastettua Suomen monien särkikalojen onginta lopulta on.  Kolmisen vuotta omat kalakesät on sujuneet enenevissä määrin näiden aliarvostettujen vedenelävien parissa eikä minkäänvaltakunnan viisastenkiveä kalojen ylössaantiin ole ilmestynyt. Varsinkin suutari ja ruutana tuntuvat olevan vastapelureina siitä vaikeammasta päästä. Toki paikat tekevät kalastajan, mutta etenkin kalojen tartutuksessa me teemme pomminvarmasti montakin asiaa väärin. Teleonki helpottaisi asiaa varmasti ja parttilla sementoisi tartutusprosentin kehuasteelle, mutta itse haluan onkia kelaongella ja koholla. En tiedä miksi, mutta joku yhdistelmässä koho ja haspeli mielyttää. Ehkä se on helppous, tavaran vähäinen määrä ja onkietäisyyksien rajattomat mahdollisuudet. 


Pienen hakemisen jälkeen löysimme itsemme rannasta - karppikeikkojen kamamäärä olisi voinut saada hengityksen pihisemään, mutta nyt reilu puolituntinen kävelyrupeama ei juurikaan haitannut. Toki kyseenalaistin Jukan kartanlukutaidon ehkä sadanmetrin välein, itse olisin suunnistanut yhtä tarkasti ja nopeasti kuin Tero Kettunen. Perillä juttu hiljeni ja ainoa ääni joka kuului oli onnen huokaus. Hienot ja rauhalliset onkipaikat ovat harvassa! Tällaisella tontilla viihtyisi helposti useammankin yön ja toivottavasti onnistumme vielä joskus löytämään vastaavanlaisen alueen karpille.

Itse onkiminen alkoi totutusti särkien ja sorvien löytäessä syötit. Uudesta paikasta johtuen olimme tontilla jo kuuden pintaan, emmekä odottaneetkaan saavamme kohdekalaa ensimmäisten tuntien aikana. Tunnit kuitenkin vierivät nopeasti eteenpäin kuikka huusi vieressä eikä taustalla juurikaan kuulunut valtaväylien taustakumua. Jari olisi ollut tulessa, sillä niin monta siivekästä jäi meiltä kaupunkilaispojilta tunnistamatta. 

Tartutus, vastaiskun ajoitus, kohon painotus, syötti ja sen rigaus ja monet muut asiat mietityttävät taas parin koho-onkireissun jälkeen rankasti. Jukka nämä luotaukset ja painotukset tekee aina kaikista tarkimmin ja pikkuhiljaa alan oikeasti kallistua sille puolelle, että tämä syy on osa syy Jukan kalamääriin.. Itse olen enemmänkin Teemu "Roach" Heikkiä, iso ruutana on yhä saamatta (Jukalla vyöllä jo useampia ja reissuja takana samamäärä) ja tällä reissulla nuo riivatut suutaritkin valitsivat kohteekseen Jukan koukut.Mutta on siinä tsägääkin, pakko olla, eikö?


Ensimmäiset selkeät suutarihavainnot sähköistivät tunnelman ja pian vedessä nähtiin kauan kaivattuja ja jo legendaksi leimattuja kuplapilviä. Kalaa oli tontilla. Mikäköhän muuten on syynä ruskeiden kalojemme käytökseen. En ainakaan muista nähneeni suutareiden, ruutanoiden tai karppien lisäksi muita fisuja jotka pintovat majesteetillisen rauhallisesti. Välillä pinnalle nousee pää, joka laskeutuu hitaasti hymyillen takaisin veteen kun välillä kalat käyttäytyvät kuin delfiinit. Merkittävää on myös pintomisten salakavala hiljaisuus. En todella keksi mitään syytä tälle käytökselle - ruokailusta siinä ei ole ilmeisesti kysymys.

Yhä vain nähtyjen kalojen määrään nähden tapahtumia oli hirmuisen vähän. Tai vähän vaikea niistä oli sanoa, mitkä haamutärpit olivat pikkukalojen aikaansaamia ja mitkä suutarin. Jukka onki pitkään kuplapilven keskeltä saamatta kalaa, mutta lopulta - kun syvyyttä hiukan trimmattiin. Ehkäpä näin saatiin kalaan nopeampi yhteys ja eka suutari oli kiinni. Ja voimaa löytyi paljon. Toki iso osa nautinnosta johtuu keveistä kalavälineistä - kohtuu köykäiset monofiilit, herkät waggler-vavat ja pienet kelat antavat väsytykseen oman säväyksen. Väriä tilanteeseen toi myös se, että pikkukeloihin ei viimevuosina olla hirvittävästi satsattu. Kai siinä Jukan kelassa jarru oli, täydellisten on ja off-asentojen välissä sai jarrua vääntää silkkihansikkain. Eikä suutarin voimaa sovi aliarvioidakaan, voittaa ruutanan huoletta ja Hauen puikkarit ovat siinä kyydissä häpeästä vihreitä.

Todella mahtifiilis vallitsi rannalla kun kala lopulta pötkötteli vapautusmatolla. Melkoinen fisu! Entisen suutaripaikkamme kaloihin verrattuna mörkökokoa - ja kaunis kuin mikä. Pakolliset valokuvakset pöhöttämään Jukan jo galaktisissa mitoissa huitelevaa itsetuntoa ja kala takaisin kasvamaan. Suutari on kuulemma laadukas ruokakala ja hakiksen hallissa näitä on aina myytävänä. Kuitenkin näissä sisävesikohteissa päästän kalani mielummin takaisin ilahduttamaan muitakin onkijoita ja muutenkin epäilisin tämänkin onki-illan kaloissa vaanivan miedon, tosin ehkä hienostuneen mudan aromin. Merellä tilanne on toinen ja toivottavasti nämä "roskakalat" saadaan siellä jalostettua myös kermaisille suomalaisille kelpaaviksi.

Kun valokohot kaivettiin esille saatuja kaloja oli siis tasan yksi - pieni pettymys, kun haavekuvissa olimme siinä vaiheessa pakkaamassa kamoja kotimatkalle. Lopulta rämmimme pimeässä metsässä kahden jälkeen hakien ja välillä kadottaen Nuuksion valtaväyliin tonttuneille Siloneulalaisille mitättömän polun. Ei vaan malttanut lopettaa. Mitrillä oli kamat vedessä vielä siinä vaiheessa kun me Jukan kanssa jo vedimme reppuja selkään. Ja jotten puukon pyöritys omassa selkäytimessä unohtuisi -  sen ainoan pimeän kalankin sai Jukka. Tuolla se sivupalkissa seisoo ennätyslistoilla, Jukalla 5, Mitrillä 3, Teemulla 3. Tätä lähdetään kääntämään ja ensikerralla ennen suutarireissua kirjoitan hakusanaksi Tench fishing, Waggler.

Kommentit

Ari sanoi…
Pääsin itsekin tutustumaan tähän korkeampaan kulttuuriin erittäin ammattitaitoisen henkilön avustamana ja kamamäärä hirvitti. Jotenkin toi suutarinonginta voi olla enemmän mun juttu. Tunnen suurta viehätystä kelaonki ja koho tai mutterionki viritykseen.
Hauskaa oli taas lukea tuo teidän juttu.

Ari A
Teemu sanoi…
Ari - ei tuo kamamäärä ole pakollinen. Hyvin paljon kevyemmälläkin arseenalilla saa taatusti kalaa. Pakolliset lienevät kela, vapa, koukku ja syötti. Oppaasi oli kyllä huhujeni mukaan ykkösluokkaa.

Ja pieni lisäys: korkeampi kulttuuri = enemmän mukatotuuksia ja sentimentaalista uhoamista kalan mielenliikkeeistä, todellisuus sitten ihan normaalia onkimista. Kannattaa kokeilla toistekin!
Anonyymi sanoi…
Teillä on todella hyvää tekstiä ja hienoja kuvia. Silti täytyy sanoa, että ainakin itse olen aina vastustanut tuollaista kaloilla leikkimistä. Syön kaiken saaliini, ja jos saalista tullut tarpeeksi kyseiselle päivälle, niin lopetan kalastuksen.

On mielestäni törkeää väsytellä ja kiduttaa kala rantaan, ja päästää se sitten takaisin veteen mahdollisesti kärsimään. Monen muun eläinlajin kohdalla sama tulkittaisiin törkeäksi eläinrääkkäykseksi. Miksi kaloista pitäisi ajatella toisin?

Oma isoisäni ainakin kääntyisi haudastaan jos kuulisi nykyisestä CR-kalastuksesta. Kyllä ennen kaikki saatu kala syötiin arvokkaasti. On nykyajan rikkaiden hupia tuollainen viihdekalastus kalojen kustannuksella.

Jos ei lähtökohtaisesti halua syödä saatuja kaloja, niin mielestäni harrastukseksi pitäisi valita jotain muuta esim. golfia, laskettelua, pienoismallien tekemistä, lintukuvausta. jne. Harrastuksia on maailmassa tarjolla tuhansia, niin miksi valita juuri se jossa kiduttaa eläimiä?

Tiedän, että on olemassa paljon tutkimuksia joiden mukaan kalat eivät ole moksiskaan tuollaisesta kohtelusta. Mutta mistä sen ihminen voi oikeasti tietää? Kaikki kalastusta harrastaneet tietävät, että kalat voivat olla välillä hyvinkin erikoisia sielunmaisemaltaan. Ja pääasiassa kyse onkin moraalista ja ihmisyydestä.

T: Markku, Vaasa
Teemu sanoi…
Kiitos mielipiteestä. En lähde tästä kuitenkaan vääntämään. Oikeassa olet siinä, että länsimaisten rikkaiden harrasutstahan tämä on, samoin kuin mainitsemasi golf. Taloudellista etua Suomessa tuskin kukaan vapaa-ajan kalastaja saa...

hauskaa loppukesää,
Teemu Heikkilä

Vuoden suosituimmat tekstit