Suutari pysyköön lestissään - karpiton kausi jatkuu 4.-6.7.

Perjantaina sain puhelun karppitontilta - 3kg, arvaa laji? Karpinonginta on välillä vaikeaa puuhaa. Uusilla paikoilla usko on koetuksella. Yksi ilta ei kerro mitään eikä tyhjät ongitut yöt muuta järven piilevää potentiaalia. Jos paikka täyttää saatuja kaloja lukuunottamatta kriteerit siitä on hirveän vaikea päästää irti. Rauha, tila ja aamuaurinkoon antava ranta ovat silkkaa luksusta. Tässä paikassa mahtuisi onkimaan vaikka kentällinen futaajia ja paikalle kuljettava rymyvaellus pitää muut kulkijat kuulumattomissa.

Suunnitelmissa oli koko Siloneula Carp Ensemblen kokoontumisajot. Ajatus oli istua  yötä isolla porukalla ja saada jonkunlainen selvyys siihen miksi jäimme viime keväänä tontilla täysin ilman kaloja (http://siloneula.blogspot.fi/2014/05/vihrea-toukokuu-tyhjaa-muttei.html). Istutustilastojen mukaan kalastuksen täällä pitäisi olla silkka fiestaa. Silti viime vuonna ainoksi saaliiksi jäi vajaa puolikiloinen särki ja yksi vähintään ison kalan karkuutus. Pakko järvessä on silti karppeja olla. Ei niitä sieltä ole kukaan pois hakenut ja oman kokemuksen mukaan karpit säilyvät myös happikatojärvissä ihan kivasti. Hyvin todennäköisesti tämän järven kaloja on ahdistanut ja pahasti talvella 2003.

Se laji oli suutari. Puntari oli näyttänyt kuivan hyvin kevyen punnituspussin kanssa 3,14kg. Aivan järkyttävän kokoinen otus. Ainoa kysymysmerkki oli menikö maaginen kolmen kilon raja rikki. Tuuli paikalla oli aikamoinen ja kevyen pussin punnitseminen ei  onnistunut riittävän tarkasti. Henkseleitä ei sopinut vielä paukutella. Ilmeisesti järven kalojen kasvupotentiaali on melko tuima kun ylössaadut kalat ovat tuota luokkaa - millaisiahan mahtavat alueen karpit olla.


2,94kg

Jukka ja Mitri olivat jääneet rantaan jo viimeiseltä mäskireissulta. Yksi yö tyhjää oli takana kun me muut yksi kerrallaan saavuimme tontille. Heti aluksi tarkastettiin tärkein. Punnituspussi paino vaihteli usemman mittauksen jälkeen 199g ja 203g:n välissä. Vaakana toimi digitaalinen elintarvikevaaka. Kolme kiloa ei mennyt rikki, mutta ilmeisesti tuon kokoisia suutareita ei montaa ole 2000-luvulla ilmoitettu. Ainakaan vapavälinein saaduksi. Tavallaan sen ymmärtää. Muut eivät ongi Kurjenpolvi™ snowmaneillä. Mahtava kala ja ärsyttävän suuri siihen peilaten, että olin ajatellut napata seuraennätyksen tänä kesänä itselleni. Mehustelu kalasta oli yllättävän pientä, mutta toivottavasti Jukka postaa kuvan jollekin suurkalafoorumille. Sen verran merkittävä fisu oli kyseessä. Jukalla alkaa olla aika mairitteleva ruskeiden särkikalojen lista: ruutana:1,4kg, suutari: 2,9kg, karppi: 16,5kg ja lahna: 3,7kg. Listalla voisi lähteä paukuttelemaan oikeastaan ketä vastaan tahansa. Valitettavasti naljailu kohdistuu vain meihin, lähinnä minuun.


Siloneula Carp Ensamble

Karpinonginta on mitä suurimmassa määrin sosiaalinen tapahtuma ja oli mainiota, että yhtä kutsuttua lukuunottamatta kaikki pääsivät vähintään käväisemään rannassa. Kunnioitan heitä, jotka jaksavat tehdä homman syöttöineen ja muine rituaaleineen yksin. Yö rannassa on pitkä ja vaatii tietynlaista luonetta - ennenkaikkea se vaatii intohimoa ongintaan. Ei kyseessä  mikään ylipääsemätön eräretki ole, mutta itselleni tämä olisi lähinnä pelottava matka omaan minuuteen ja saamattomuuten. Viihdyn pumpulissa ja turvallisesti ryhmässä. Kaverit luovat tunnelman. Rannassa nauretaan paljon, itselle ja muille - etupäässä poissaolijoille.

Onkiretki on mielentila. Olen huomannut, että vuosien karttuessa pystyn suhtautumaan asioihin laajemalla perspektiivillä. Harva asia jaksaa kauheasti ärsyttää, vaikka tiedän melkein aina olevani itse oikeassa. Silti ranta on yksi ainoista paikoista joissa ei ole oikeaa ärtymystä. Siellä on loma ja lomalla ei jaksa jännittää. Olemiseen liittyy myös keveys ja välinpitämättömyys. Kaikki mikä ei liityy kalansaantiin on tavallaan turhaa. Ei sen ole niin väliä jos nuudeleissa on hiekkaa tai telttakeppi ei ole aivan suorassa. Välillä välinpitämättömyys meinaa siirtyä myös ongintaan. Ei välttämättä jaksaisi kelata syöttejä tarkistettavaksi ja PVA:n sitominen tuntuu ylivoimaiselta.

Kun SoMe nykyään suoltaa kuvia suurista ja kauniista karpeista meinaa iskeä kalakateus. Onneksi tarina kuvien takana on tuttu. Saatujen kalojen eteen on tehty ihan järkyttävästi duunia ja ongittu paljon tyhjää. Eniten kaloja saavat tekevät myös isoimman duunin. Silloin ei annetta pienten esteiden vaivata. Karhunjäljet ovat vain haaste. Etsiminen on työlästä ja löytäminen taatusti sen arvoista. Kun hyvän tontin löytää kannattaa sitä onkia. Samoin tasaiseen jatkuvat reissut ylläpitävät syöttöä paikalla pitkällä aikavälillä ja mahdollistavat ainavaan suuremmat ja kauniimmat saaliit. Tässä meillä on parannettavaa. Pitkäjänteisyydessä ja ajankäytössä. Kotona tätä ei uskalla ääneen sanoa.

Yö laskeutui ja rupattelu hiljeni. Pimeän mukana luihin pureutui myös kaiken alleen peittävä kylmyys. Olin kesälomalla ja kesävarusteissa. Aamuyöstä nenänpäätä kipristi. Laavun ulkopuolella järven pinnalla leijaili paksu valkoinen usva kertoen suuresta lämpötilaerosta pinnan ja ilman välissä. Valokuvaajan ikkuna veti puoleensa, mutta tärisevät sääret kieltäytyivät liikkumasta. Katkoinainen koiran uni oli vain lämpötilan syytä. Hälyttimet pysyivät hiljaa pitkälle auringon nousun taakse. Pari lyhyen piippauksen jälkeen Jukan siimaa vietin taas - rauhallisesti. Päästessämme ulos lähtö oli pysähtynyt hetkeksi vain alkaakseen uudestaan.

Heti oli selvää että rannalle kiskottiin taas sivuosumaa. Lähempänä  sivuosuma paljastui kookkaaksi ja punnitessa ymmärsimme pitelevämme taas käsissä vajaan kolmosen suutaria. 2,86kg on paljon, mutta toinen ei selkeästi saanut enää samaa sähinää aikaiseksi Jukan sisällä kuin ensimmäinen. Karpiton harmitus nosti päätään. Oli se huikean kokoinen otus, aivan eri kaliiberia kuin tähän asti suurimmat saamamme  vajaan pari kiloiset kultakyljet. Reissulta jäi karppi saamatta. Olivatko näkemämme isot kalat sittenkään karppeja, onko istutusdata oikeassa ja miten voisin ymmärtää tästä järvestä enemmän. Isoin kysymys on - kannattaako tänne enää palata? Uusi kakku voi näyttää alkuun paremmalta, mutta tässä paikassa täytteet ovat liki täydelliset. Vain kuorutemansikat puuttuvat.

Krapulainen karppi?

 2,86kg

 Vapaus...

Suurkalan saannista huolimatta reissusta jäi pahasti puolittainen fiilis. Ehkä emme ole löytäneet karpille luontaista olinpaikkaa. Järven molemmissa päissä on potentiaalista aluetta, mutta sinne ei pääse. Ehkä tonttimme olisi kuumimmillaan vasta elokuun lopulla. Vieläkään en haluaisi kääntää sivua lopullisesti kiinni. Ensikerralla varaan varmuudeksi suutarisyötit ja -kamat mukaan. Toisena vuonna peräkkäin siirrymme kohti juhannusta ilman saatua karppia. Viisaus olisi ehkä onkia varmoja rantoja, mutta oma mieli katsoo eteenpäin. Kala uudesta rannasta on aina merkkipaalu. Todistus siitä, että miettimällä ja tutkimalla voi myös löytää. Lisäksi se on talletus tulevaan. Vapautetut kalat eivät järvestä katoa ja saatu kala on lupaus huutavasta hälyttimestä vastakin.

Ehkäpä unohdan sen seuraennätyssuutarin ja käännän katseeni jokivesiin. Turvasta on puhuttu paljon ja nyt alkaisi olla aika myös toteuttaa suunnitelmat. Turvan kohdalla on ennätystilastoissa aukko. Suurkalaraja on 1,3kg ja ikuisena ennakko-optimistina raja tuntuu heppoiselta. Mielessä on jo syötti johon suurturpa narahtaa - Fiesta™ . Siinä sitä riittää riemua kun hopeinen arvokala makaa vapautusmatolla. Kirkkaan punaiset evät saavat silmänurkan kostumaan ja elämä on ihanaa. Punkki puree rantaheinikossa nilkkaa, hytyset inisevät, koiran paska haisee ja etsimeltä katsottuna Jukka hymyilee liian maireasti. En onnistu ikinä saamaan noin isoa turpaa...

Suuri Saalistaja


Kommentit