Turpaongella - kesäprojekti 2015 käynnistyy 22.6.2015

Jo tovin olemme pohtineet onginnan haasteita. Karpin onginta vie aina sen yhden viikon, ruutanapaikallamme kala syö vasta pimeällä ja suutarin suhteen haasteet on samat. Näin kesäpäivänseisauksen aikaan näiden pimeiden kalojen onkiminen on vähän niin sun näin. On lievästi mieltä riipivää kun syönti alkaa puoli yksi ja loppuu kolmen jälkeen. Nukkuminen olisi kivaa. Ajatuksissa on ollu lähikalakohde jossa sopivaa kohdekalaa pystyisi onkimaan leppoisilla iltareissuilla. Katse on käännetty turpaan.

Helsingin läpi virtaa joki - Vantaa. Se ja sen sivu-uomana alkava Keravanjoki mainitaan kerta toisensa perään puhuttaessa suomalaisista turpaveisistä. Tähän asti reissut ovat olleet vähissä ja ne yksittäiset on tehty nopeasti ilman suurta etukäteissuunnittelua. Nyt karppi- suutari- ja ruutanakesiä on jo niin monta takana, että mieli ehkä hiukan halajaa uusia haasteita. Nettiä on taas selailtu ja brittiläinen jokikalastusskene ja sen piirteet on käyty läpi. Näyttää pahasti siltä, että turpa on kesän 2015 projektilaji.

Valoisan ajan onkija

Ensimmäinen reissu suuntautui niin lähelle kun mahdollista. Paikka oltiin tsekattu ja meidän tiedoilla se täytti kohtuullisen hyvin turpapaikan kriteerit - miedosti virtaava mutkainen joen osuus ja joen päälle kurottava rantapensikko. Päästyämme rantaan myhäilimme tyytyväisinä. Kapea Kerava näytti kauniilta - rauhallinen onkipaikka keskelle ruuhka Helsinkiä. Saimme olla rannassa täysin yksin. Meidät erotti tiestä 50 metriä kulkematonta hetteikköä. Miehen korkuisen aluskasvillisuuden takaa löytyi joen penger joka muuttui tallomalla ja viikatoimalla erittäin asialliseksi onkitontiksi. Aurinko paistoi matalalta, hyttysiä ei näkynyt missään ja mieli hymyili.

Itse olen mieleltäni pohjaonkija ja Jukka luotti koho kamoihin. Ensimmäinen uusi asia oli virtaava vesi. Arvoimme ja pohdimme mäskäämistä - mäskätäkö varsinaisen onkipaikan yläpuolelle vai onkiako siitä mihin syötetään? Seisovan veden kasvatteille tässä riitti puimista koko illaksi. Luotaaminenkin oli snadisti arpomista liikkuvan veden takia, mutta onnistuimme lopulta löytämään uoman jonka virta on aikojen saatossa Etelä-Suomalaiseen savimaahan muovannut. Syötteinä käytimme matoa ja maissia eri variaatioissa ja loppuillasta myös boilieita. Kalan koko ei vielä ratkaisisi. Toiveena oli yhyttää se ensimmäinen turpa oikein välinein. Paino olisi vain plussaa.

12 jalkaa pohjaonkea

Alku tyhjyyden jälkeen mäski alkoi osoittaa tehonsa. Kohokamat saivat kyytiä, kun särjet ja pikku pasurit hyökäsivät raivolla syöttiin. Pohjalla lepäävä syötti sai näissä karkeloissa olla kohtuu rauhassa. Tämä vahvistaa omaa ajatusta pohjaonginnan mielekkyydestä. Syönti oli lähes taukoamatona ja lisämäskiä lensi jatkuvasti veteen. Suurta huvitusta ja seurattavaa aiheutti paikallinen salakka populaatio. Mäskipallon läsähtäessä veteen salakat ilmeistyivät kuhisevana massana pinta kalvoon. Hetki tämän jälkeen paikalle ilmeistyi haukija salakat saivat kyytiä. Ne syksyivät säteisesti petoa karkuun ja parhaimmillaan saalistava hauki nousi perässä kokonaan veden yläpuolelle.

Valitettavasti turvat pysyivät koko illan poissa. Illan jo hämärtäessä pari vajaan kilon painoista lahnan juntturaa nosti pulssia. Hämärä ja pimeä on lahnakarkeloiden kuuminta aikaa. Kohdekala jäi siis ensiyrittämällä saamatta. Reissun anti oli silti vahvasti plusmerkkinen. Kamat toimivat niinkuin olimme ajatelleet ja moni virtaavaan veteen liittyä realiteetti opetti onkijaa. Ensi kerralla olemme taas sen pienen pykälän viisaampia ja askeleen lähempänä oppimista ja osaamista. Paikkaa kyllä vaihdamme. 

Kesä 2015 on luultavasti turvan. Savisen mutaiset jokipenkat saavat vielä vieraita ja olen varma, että ennen syksyn saapumista kohdekalat ovat löytyneet. Tarkoitus on tehdä turpareissuista mukavia välipaloja, mutta tunnistan riskit. Pari sopivan kokoista kalaa sopiviin olosuhteisiin ja painopiste voi kääntyä pykälän enemmän jokikalastuksen puolelle. Antaa tunteen viedä, polte on kova.

Lahna on onkijan perusvastustaja - oli kohdelaji mikä tahansa

Kommentit

Vuoden suosituimmat tekstit