Stadi, tsygä ja pilkki - rakkautta 31.3.2011

Jo pitkään on mielessä myllertänyt ajatus kahden hienon toimen yhdistämisestä - pyöräily ja pilkkiminen eivät välttämättä heti istu samaan mielleyhtymään, mutta pienellä suunnittelulla homma saattaisi rullata kuin elämä. Vääjäämättä eteenpäin tsygä kulkikin kun pyöritimme Jukan kanssa menemään läpi Munkan kohti Seurasaarenselkää. Laurin ja Ahton pyöräkärry jarrutteli takana sopivasti menoa ja haalarit, kaira ja muu rompe kulkivat kätevästi kohti toivottuja norssi ja kuha paikkoja.

Olisimme saapuneet paikalle ennätysajassa jos unelma kovasta jään pinnasta olisi pitänyt. Valitettavasti usko ja järjetön puskeminenkaan ei auttanut vaan parisataa metriä Seurasaaren sillan kupeesta veto loppui ja oli pakko heittää talutusvaihde päälle. Viimeistään uusi lumi oli muutanut haavet raa'aksi puskemiseksi. Kun lopulta parin kilsan aherruksen jälkeen saavuimme pyörät ja kärry mukana pelipaikoille olin aivan kaput. Jälkeenpäin on helppo viisastella, että parinsadan metrin jääosuus Hietsusta olisi ollut se oikea ratkaisu ja nyt tätä kirjoittaessa kun jokaista lihasta särkee voi myös todeta, että sen lisäksi että menomatka oli silkkaa tyhmyttää ja älyttömyyttä oli se myös kaltaiselleni pystyynjäätyneelle pulkkanarulle ylivoimainen fyysinen ponnistus.

Hymy pysyi silti huulilla sillä kielenpäällä tuntui yhä viikonloppuna voissa paistettujen norssien ylivertainen maku ja toisaalta haave paikalla mässäilevistä kuhista oli päivien aikana vaan voimistunut. Elokuvien loppunostatusta ei kuitenkaan nähty vaan parin tunnin yrittämisellä onnistuimme saalistamaan kokonaiset yhden pienen norssin ja noin 10 senttisen kuhanpoikasen. Kun vielä pakkanen alkoi tuttuun huhtityyliin jäädyttää niin siimoja, sohjoja kuin varpaitakin päätimme pakata kamat kaasaan ja kaasuttaa himaan. Reissusta jäi kuitenkin kytemään ajatus - jos jäällä pystyisi kunnolla tsygäilla ei hasardilta tuntuva ajatus pyöräpilkistä olisi lainkaan kahjo - päinvastoin. Saa nähdä oliko tämän talven pilkit nyt tässä - ainakin itseäni kairaaminen vähän jo kypsyttää ja altojen pauke ja sulavan jään helinä olisivat jos toivottua sinfoniaa korville. Siikakausi kuumotta kovasti, mutta saa nähdä antaako säätiedotus vieläkään yhtään armoa

Nyt se on testattu - ainakin joissain olosuhteissa toimivaksi
  • kalastusaika 18.30-20.30
  • saalis 1 norssi ja 10cm kuha
  • ilma +3...-5, tuuli -, pilvisyys 0/10, jäätä 60cm

Kommentit

Mitri sanoi…
Hienolta näyttää!

14 pilkkiraporttia yli viiden kuukauden aikana jo tälle talvelle. Jäiden puolesta saisi vielä lisääkin. Ehkä kairaa alkaa mennä silti jo kellarin puolelle...
Taimenmies sanoi…
Vielä Nuuksioon lampipilkille?

Vuoden suosituimmat tekstit