Testissä Luukin lammet 28.1.2007
Mitri avarsi maailmankatsomustaan syntisessä Tukholmassa ja Punto lepäsi Konalassa etsien motivaatiota uusia seikkailuja silmälläpitäen. Oli siis aika testata Luukin lammet. Parikymmentä vuotta kävelyjen ja ulkoiluretkien näyttämönä toimineet lampareet ovat jääneet kaihertamaan mieltä. Rantojen kupeessa joskun killuvat ahvenet ovat herättäneet välillä halun kokeilla myös vavan kanssa mitä mörköjä näissä happamissa vesissä vilisee. Bussit kulkevat ja kokeilevan mielen oli vihdoin saatava rauha. Niinpä seisoimme Jukan kanssa heti aamu kahdeksan jälkeen kirpeässä pakkassäässä odottamassa bussia numero 345.
Bussissa teimme lopullisen päätöksen ja testin piiriin valittiin hepo- käärm- ja hauklampi. Testiryhmä oli äärimmäisen motivoitunut ja varautunut kaikkeen. Jäällä tosin huomasin, että oman pilkkimiseni kannalta äärimmäisen oleelliset rannesuojat nauttivat kodin lämmöstä - no onneksi pakkasta oli aamusta vain 15 astetta.
Hepolammen jää oli (yllätys yllätys) täysin koskematon. Haalareihin sonnustautunut pioneeriryhmä laski kuitenkin mitään pelkäämättä kairan jäänpintaan ja antoi hauiksen soida. Noin kymmensenttinen jää antautui ja oli aika aloittaa pilkkiminen. Ei kulunut aikaakaan kun vavan kärki liikahti juuri niin vähän että harjaantunut silmä ehti välittää aivoille tutun viestin - vastaisku. Siiman päässä ei kuitenkaan tuntunut painoa, joten yllätys oli suuri kun reiästä nousi juuri juuri pikkusormen kokoinen tumma, kivinilkan värinen limainen kiiski. Oi sitä onnen tunnetta kun kolmas kitukasvuinen kiduttaja oli limannut sormet ja pakkanen teki samalla hiljaa omaa karhunpalvelustaan.
Jatkoin kuitenkin pilkkimistä ja löysin lopulta myös ahvenet. Tuttuja lampikokoisia kaloja alkoi nousta hitaasti jääkannen paremmalle puolelle. Kiiskien frekvenssi oli kuitenkin niin kiivas että tunnottomat sormet kaipaisivat lämpöä. Onneksi jokainen erämetsien karuuden kokenut kettu osaa pitää aina mukanaan kädenlämmittimiä. Avasin pussin ja luin ohjeen: Shake until it gets warm. No mikäs siinä, ei muuta kuin ravistelemaan. No kyllähän siitä ravistelusta kädet hiukan lämpenivät, mutta lämpöpussit pysyivät kyllä ihan viileinä. Olisikohan kannattanut kaupassa miettiä miksi pussit olivat kuin kivettyneitä. No opinpa jotain. Jos haluat kätesi lämpimiksi: Shake unti it gets warm!
Jukkakin oli vaihtanut värikoukun tapsimorriin ja nosti kiiskien välissä ahvenia, yksi kaloista oli jopa kasvanut lähes sata grammaiseksi. Mutta varjoisalla hepolammella oleilu aiheutti meissä molemmissa sen verran vilunväreitä, että päätimme siirtyä käärmlammen eteläisen auringon lämpöön.
Yllätys oli melkoinen kun käärmlammelta löytyi vanhoja kairanreikiä. Tämä neitseellinen suolampi oli korkattu jo ennen meitä. Eipä siinä mitään, kaipa tässäkin suolammessa siis jokunen vedenelävä uiskentelisi. Nopeasti kävi selväksi että pikkuahventa oli tasaisen vähän, mutta kiiskien poissaolo lämmitti kalamiehen sydäntä (käsiä) kummasti. Kairailimme tovin ja saalispussi karttui muutamilla ahvenilla. Usko suurempiin saaliisiin oli kuitenkin vähäistä ja päätimme aika nopeasti siirtää katseen kohti Lampikolmikkomme jättiläistä - Hauklampea.
Lämmin tee ja lämmittävä aurinko teki terää ja innokkaat (?) kairanvääntäjät valmistautuivat taisteluun ahventen kesken. Säälittäväksi Hauklammella pilkkimisen teki se, että kalat olivat ilmeisesti saaneet vihiä tulostamme ja olivat sulkeneet suunsa huolella. Herkkyyskärjet lepäsivät liikkumatta ja tapsien päässä kiemurtelevat toukat saivat rauhassa ihailla vedenalaista hiljaisuutta. Kaunis ilma teki tehtävänsä ja mielessä alkoivat vilkkua jo kodin lämpö ja laurin riemun kiljahdukset. Tässäkö tämä nyt oli?
Uutta testireissua ei enää tarvittaisi. Luukin lammissa oli kyllä ahventa, muttei niin paljon, että paikalle kannattaisi niiden takia vaivautua. Ehkä hyvä niin, millaiseksi muodostuisi perheretket Luukkiin jos tiedossa olisi vieressä lymyilevät kilokalat. Miten vavan saisi helpoiten mukaan ilman murhaavia katseita? Keskitytään jatkossa vain uimiseen ja ulkoiluun. Tai itseasissa, mites se oli sen halko-, musta- ja väärälammen kanssa?
Bussissa teimme lopullisen päätöksen ja testin piiriin valittiin hepo- käärm- ja hauklampi. Testiryhmä oli äärimmäisen motivoitunut ja varautunut kaikkeen. Jäällä tosin huomasin, että oman pilkkimiseni kannalta äärimmäisen oleelliset rannesuojat nauttivat kodin lämmöstä - no onneksi pakkasta oli aamusta vain 15 astetta.
Hepolammen jää oli (yllätys yllätys) täysin koskematon. Haalareihin sonnustautunut pioneeriryhmä laski kuitenkin mitään pelkäämättä kairan jäänpintaan ja antoi hauiksen soida. Noin kymmensenttinen jää antautui ja oli aika aloittaa pilkkiminen. Ei kulunut aikaakaan kun vavan kärki liikahti juuri niin vähän että harjaantunut silmä ehti välittää aivoille tutun viestin - vastaisku. Siiman päässä ei kuitenkaan tuntunut painoa, joten yllätys oli suuri kun reiästä nousi juuri juuri pikkusormen kokoinen tumma, kivinilkan värinen limainen kiiski. Oi sitä onnen tunnetta kun kolmas kitukasvuinen kiduttaja oli limannut sormet ja pakkanen teki samalla hiljaa omaa karhunpalvelustaan.
Jatkoin kuitenkin pilkkimistä ja löysin lopulta myös ahvenet. Tuttuja lampikokoisia kaloja alkoi nousta hitaasti jääkannen paremmalle puolelle. Kiiskien frekvenssi oli kuitenkin niin kiivas että tunnottomat sormet kaipaisivat lämpöä. Onneksi jokainen erämetsien karuuden kokenut kettu osaa pitää aina mukanaan kädenlämmittimiä. Avasin pussin ja luin ohjeen: Shake until it gets warm. No mikäs siinä, ei muuta kuin ravistelemaan. No kyllähän siitä ravistelusta kädet hiukan lämpenivät, mutta lämpöpussit pysyivät kyllä ihan viileinä. Olisikohan kannattanut kaupassa miettiä miksi pussit olivat kuin kivettyneitä. No opinpa jotain. Jos haluat kätesi lämpimiksi: Shake unti it gets warm!
Jukkakin oli vaihtanut värikoukun tapsimorriin ja nosti kiiskien välissä ahvenia, yksi kaloista oli jopa kasvanut lähes sata grammaiseksi. Mutta varjoisalla hepolammella oleilu aiheutti meissä molemmissa sen verran vilunväreitä, että päätimme siirtyä käärmlammen eteläisen auringon lämpöön.
Yllätys oli melkoinen kun käärmlammelta löytyi vanhoja kairanreikiä. Tämä neitseellinen suolampi oli korkattu jo ennen meitä. Eipä siinä mitään, kaipa tässäkin suolammessa siis jokunen vedenelävä uiskentelisi. Nopeasti kävi selväksi että pikkuahventa oli tasaisen vähän, mutta kiiskien poissaolo lämmitti kalamiehen sydäntä (käsiä) kummasti. Kairailimme tovin ja saalispussi karttui muutamilla ahvenilla. Usko suurempiin saaliisiin oli kuitenkin vähäistä ja päätimme aika nopeasti siirtää katseen kohti Lampikolmikkomme jättiläistä - Hauklampea.Lämmin tee ja lämmittävä aurinko teki terää ja innokkaat (?) kairanvääntäjät valmistautuivat taisteluun ahventen kesken. Säälittäväksi Hauklammella pilkkimisen teki se, että kalat olivat ilmeisesti saaneet vihiä tulostamme ja olivat sulkeneet suunsa huolella. Herkkyyskärjet lepäsivät liikkumatta ja tapsien päässä kiemurtelevat toukat saivat rauhassa ihailla vedenalaista hiljaisuutta. Kaunis ilma teki tehtävänsä ja mielessä alkoivat vilkkua jo kodin lämpö ja laurin riemun kiljahdukset. Tässäkö tämä nyt oli?
Uutta testireissua ei enää tarvittaisi. Luukin lammissa oli kyllä ahventa, muttei niin paljon, että paikalle kannattaisi niiden takia vaivautua. Ehkä hyvä niin, millaiseksi muodostuisi perheretket Luukkiin jos tiedossa olisi vieressä lymyilevät kilokalat. Miten vavan saisi helpoiten mukaan ilman murhaavia katseita? Keskitytään jatkossa vain uimiseen ja ulkoiluun. Tai itseasissa, mites se oli sen halko-, musta- ja väärälammen kanssa?
- Sää: aamusta -15, iltapäivä -8. Pilvetön auringon paiste, navakka koillistuuli
- jäätä n.10cm
- saalis: 16 ahventa joista teemulle 10.
Kommentit