Toisille siikoja, toisille pasureita - särkikalafarssin ensitahdit 1.5.2011

The Paikka, Eldorado, tämä lukemattomien onnistumisten triangeli josta jo vuosia olemme nostaneet mehukkaimmat saaliimme. Sama noin pienen keskustayksiön kokoinen länti stadilaista merenpohjaa joka syystä tai toisesta kerää vuosi vuoden perään ympärilleen ruokailevaa kalaa. Ongelmana vain on verkkojen lisäksi särkikalat uivat samoille paikoille todella nopeasti siikasesongin alettua ja joinain vuosina on ollut vaikeuksia aikatauluttaa reissut parhaille hetkille.

Pääsiäinen meni säynesekoillen ja vapun edusviikolla vain Mitri ehti hakemaan ruokakalaa parin tunnin pikapistolla. Ja koska vappukin on pienlapsiperheessä huono hetki karata kalaan olin jo heittää ajatuksen pakkasentäyttötalkoista pelkäksi haavekuvaksi. Kuitenkin kun pistelin vapun päivänä anoppilassa pullaa kitusiin alkoi kelakättä poltella ja korvissa suhisi puolalta vapautuvan siiman valitus ja rantakallioita vasten painuvan mainingin kohina. Tieto kahden hengen iskuryhmän taipaleesta kohti rantaa käänsi puukkoa vielä hiukan syvemmälle selkään ja ensikertaa olin yhteydessä Jukkaan ja Mitriin jo ennenkuin ensimmäinen mato oli sukeltanut veteen. Tästä eteenpäin tietoja tuli radiouutisten tiheydellä ja kotimatkalla junassa päätin uhmata tietoja heikohkosta syönnistä ja suunnata rannalle.

Jukan 4 ja Mitrin 1 päiväkalaa

Kun jalat teki työtä ja fillari liikkui liisi ajatus siinä mahdollisessa iltasyönnissä jonka alkamista ehtisin ehkä juuri ja juuri todistamaan. Särkikalat olivat uutissähkeiden mukaan loistaneet koko iltapäivän poissaolollaan, joten olin lähes saletti, että ainakin yksittäiset siiat löytäisivät tiensä Lassilalaiseen gourmeekeittiöön.

Perillä aurinko paistoi, meri oli hetkellisesti rauhallinen, rannalla lojui kolme pikkusiika ja istuessani kivelle yksi pyynnissä olevista vavoista niiasi voimakkaasti. Hymyilin jo näyttävää sisäänmarssiani, mutta tapsin katkettua tuuli yltyi ja kalan saanti tyrehtyi. Kun ensimmäinen vapani oli viritetty alkoivat särkikalat löytää madoille, toisen vavan ollessa valmis naapurin lokki yritti tukehduttaa itsensä hengiltä Jukan saamalla vuoden ekalla pasurilla ja istahtaessani odottamaan yltyi pohjoistuuli niin voimakkaaksi, että auki jäänestä boksistani lenteli koukku-, leikari- ja lukkopusseja kohti lämpenevää Suomenlahtea. Vaikka yritin epätoivoisesti ylläpitää Eskilstunalaista positiivisuutta hiipi Tohmajärveläinen pirulainen kuiskimaan punasilmäisiä kirouksia korvani taakse. Kun vielä samaan aikaan lakoniset Kantsu- ja Konalalainen alkoivat tehdä lähtöä kotiinpäin aloin jo pikkuhiljaa luovuttaa.

Siloneulan vuoden eka pasuri jatkaa ravintoketjussa eteenpäin

Ennen lähtöä Jukka kuitenkin onnistui puijaamaan kahta paikalle epätodellisen pientä siikaa ja Eskilstunalaisuus otti lisää sektoria ajatuksissani. Edes perusnegatiivinen Tohmajärveläispiru ei olisi onnistunut keksimään sitä kauhuskenaariota joka loppuillan aikana realisoitui todeksi. Kun kaksikko oli kadonnut kallion taakse seisoin yksin haalarit päällä järkyttävässä raesateessa ja joka ainoa kerta kun mato laskeutui pohjaan sitä vietiin. Jos kalahistoriamme aikana olemme onnistuneet löytämään yhden asiallisen siikamestan on kreivillisen mahtavia pasuripaikkoja olemassa jo jokaiselle sormelle ja uusia näköjään tulee joka vuosi.

nro 1 kuvattiin - nro:a 18 ei

Ensimmäistä pasuria kuvailin pinnan takia vielä kohtuu tyytyväisenä, mutta jossain 27:nnen ja 29:nnen välissä ketutus oli sellainen, että jätin vavat veteen ja vedin ärsytykseen pitkän siivun simaa ja kolme repun pohjalla odottanutta munkkia. Aurinko oli kuitenkin taas näkyvissä ja tuuli tyyntynyt liki olemattomiin, joten päätin jäädä rannalle vielä toviksi. Yksi iso siika, kampela tai jopa kivinilkka olisi pelastanut paljon, mutta niin vain viimeinen tuntikin tarjosi pelkästään särkiä, pasureita ja yhden ison ahvenen. Parin vikan tunnin särkikalafarssi oli tarjonnut taatusti komean lukeman kiloa/tunti sarjassa, mutta kotimatkalla puhelimessa sovittiin vielä yhdestä siikareissusta paikalle, josta kaloja saa usein vielä viikon eldoradon ehtymisen jälkeenkin.

Päivän kaksi isointa - n.200g

Ja vielä muutama ajatus kalamaratonista. Eletään taas niitä aikoja kun uusien kalojen saanti on lapsellisen helppoa ja paikkatietämyskin mahtiluokkaa. Viikon päästä se tuttu Tohmajärveläinen aloittaa kolkuttelunsa ja vikalla viikolla ennen H-hetkeä pudistellaan jo päätä huhtikuiselle optimismille ja lasketaan tavoitteita lähemmäs realismia. Samaan aikaan on todettava, että osa porukasta ne kalat aina saa eikä ihmetellä sovi ketkä. Rannalla vietetty tunti vastaa ehkä kymmentä nettituntia ja oikeassa paikassa (oikeassa seurassa) vietetty vartti on kisassa äärimmäisen hyödyllinen. Vaikka välillä tuntuu, että Lauri Koli on Runeberg ja mitätön mustatokko vie mielenkiinnon hiekkalaatikkohetkistä on kyseessä hyvinkin leikkimielinen kilpa. Toisaalta leikkiminen ja kisaiulu vaan saattuu olla hemmetin paljon mukavampaa, kun siihen paneutuu ja sen antaa pureutua ytimeen - jokaisella pitäisi olla yksi "typerä" asia johon suhtautuu niin fanaattisesti, että muiden mielestä puuha hipoo hulluutta. Niin tolkuttoman paradoksin kun tämä muodostaakin olen vahvasti sitä mieltä, että tällainen kahelius pitää asioiden mittasuhteet oikeassa järjestyksessä. Ollakseen järkevä on osattava olla tietoisesti täysin vailla järkeä

Kommentit

Roope sanoi…
Mahtava toi viimeinen lause.

Vuoden suosituimmat tekstit